I. K. Inha

Valkeajärvellä piiripäällikön ajasta nykypäivään
 

Nyströmit myivät Valkeajärven tilan W. Rosenlew & Co. Ab:lle 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Yhtiön metsäpiiripäälliköksi Virroille tuli 1920-luvun lopulla Kaarlo Ketola, jonka kyläläiset muistavat Ketolan Kallena. Hän muutti Valkeajärvelle perheineen vuonna 1931.

Kaarlo ja Iida Ketolan poika, eduskunnan pääsihteeri [1990] Erkki Ketola, oli kaksivuotias perheen muuttaessa Jäähdyspohjaan.
– Isäni toimialuetta riitti ylävesiltä Tulijoelta ja Pihlajavedeltä aina Muroleen laskuihin saakka.

Myös yhtiön aikaan Valkeajärven tilaa viljeltiin. Ketola muistaa maatalousjohtajan olleen Mänttä-nimisen miehen.
– Vuonna 1936 yhtiö rakennutti Valkeajärvelle uuden navetan. Se aika jäi erityisesti mieleeni, koska menin samana vuonna alakouluun Alli Koivusen oppiin.

Ketolan nelihenkinen perhe asui Valkeajärven päärakennuksessa vain kolmea huonetta ja keittiötä. Kesäksi muutettiin "kesämökille" talon toiseen päähän saliin, missä oli vilpoista nukkua.
– Kaikki oli lapsesta hyvin vaikuttavaa: Valkeajärven korkeat huoneet, valtavan kellarin leikkipaikat, ikikuuset ja ympäristön maisemat. Muuattakin korkeaa paikkaa kutsuimme sisareni kanssa Taivasmäeksi. Pääsiäisen aikaan kuului vuorelle Virtain kirkonkellojen soitto.

– Heti talvisodan jälkeen tuli Valkeajärvelle suojärveläisiä evakoita. Lasten kanssa kilpailtiin siitä, kuka keinusta hyppää pisimmälle.
Piiripäällikkö Kaarlo Ketolan alue laajeni sittemmin Keuruun ja Mäntän suuntaan, joten perhe muutti Haapamäelle syksyllä 1940.

Erkki Ketola on toiminut eduskunnan pääsihteerinä vuodesta 1983 [– 1992]. Eduskunnan palvelukseen hän tuli jo 1950-luvulla. Silloin tällöin Ketola käy synnyinpitäjässään Virroilla katsomassa lapsuusaikojensa paikkoja Jäähdyspohjassa.

Sembramännyt ja vihreät viinimarjat
 

Kun kiertää vanhan Valkeajärven talon uhkeaa kivijalkaa, alkaa saada käsityksen rakennuksen koosta. Aikanaan siellä oli yhdeksän lämmitettävää huonetta ja eteiset päälle. Huoneilla oli korkeutta ainakin kolme ja puoli metriä.

Paikalla nykyisin asuva Jouko Touronen on syntynyt Valkeajärven vanhassa talossa vuonna 1946. Tila oli sodan jälkeen pika-asutuksessa jaettu kolmeen osaan: siitä erotettiin Utusen, Tourosen ja Konttikankaan tilat. Sota-aikana tuli Valkeajärvestä ensin evakkojen sijoituspaikka. Jouko Touronen muistaa kerrotun, että tuolloin päätalossa ja palvelusväen pihatuvassa asui yhteensä viitisenkymmentä henkeä.
– Suojärveläisiä oli kaksi perhettä, ja neljä tai viisi perhettä oli Valkjärveltä. Perheet olivat siihen aikaan isoja; kouluikäisiä lapsiakin lienee ollut täällä parisenkymmentä.

Jouko Touronen muistaa, miten kylmä paikka lapsuudenkoti oli 1950-luvulla asua. Lämpö karkasi korkeiden huoneiden kattoon, ja aina talviaamuisin olivat vesiämpärit jäässä.
– Kivijalka oli kaksi metriä alta auki, joten sinne pääsi hyvin viima ja pakkanen. Talon eristeinä oli käytetty maata ja sammalta.

Valkeajärven sali jäi erityisesti lapsen mieleen: sillä oli pituutta yhdeksän metriä ja leveyttä viisi. Talvella ei kaikkia huoneita pystytty pitämään lämpiminä, ja Tourosen perhe asui vain osaa taloa. Toisessa päässä oli välillä vuokralaisia.

Vuonna 1962 ryhdyttiin Valkeajärven vanhaa taloa pikkuhiljaa purkamaan. Työ kesti kaikkiaan viitisen vuotta, viimeksi purettiin ulkokuori ja katto.
– Yksityisellä ei tuolloin ollut mitään mahdollisuuksia ruveta kunnostamaan ja korjaamaan toistasataa vuotta vanhaa rakennusta.

Jouko Touronen harmittelee sitä, ettei Inha 1960-luvulla ollut arvostettu: kukaan ei ollut kiinnostunut Inhan kotitalosta, sillä kulttuuriarvot olivat kovin erilaisia.
– Jos talo olisi entisöity yhteiskunnan varoin, olisi tällä paikalla nyt matkailuvaltti...

Jotain on sentään jäljellä Nyströmien ajasta Valkeajärvellä. Komea kivijalka on pystyssä sireenien ja siperianhernepensaiden keskellä. Ympäristössä kasvaa vielä Johan Abraham Nyströmin istuttamien sembramäntyjen jälkeläisiä. Ja se erikoinen vihreä viinimarja on edelleen hengissä Valkeajärven paikalla.

Kun taloa purettiin, löytyi vintin täytteistä kummallinen kätkö. Pellavaiseen nimikoituun pyyheliinaan oli kääritty peltinen pitkulainen pirtukanisteri – liekö sen sisältö ollut pappa-Nyströmin juomatta jääneitä toteja...

                                                                                     Maija Lehtinen, 1990.

Copyright © 2005 Jäähdyspohjan kyläyhdistys ry.