I. K. Inha

Aikakauslehdistön alkutaipaleelta

 – Kyläkirjaston kuvalehti ja Kansanvalistusseuran kalenteri

Viime vuosisadan lopulla alettiin kahdessa julkaisussa tehdä lujasti töitä kansan valistamiseksi: Kyläkirjaston Kuvalehti ja Kansanvalistusseuran kalenteri olivat kansantajuisen tietokirjallisuuden ja aikakauslehdistön uranuurtajia. Molempiin kirjoitti myös Into Konrad Inha.

K. J. Gummeruksen kustantamaa Kyläkirjasto-nimistä lukemistoa alettiin julkaista vuonna 1873. Siitä versoi viisi vuotta myöhemmin Kyläkirjaston Kuvalehti, ja siitä kymmenen vuotta myöhemmin Kyläkirjaston Kuvalehden A- ja B-sarjat.

Kuvalehti oli luonteeltaan opettava, suomalaiskansallinen ja uskonnollinen. Uutta tietoa pyrittiin antamaan historian, maantieteen, luonnontieteiden ja yhteiskunnan alueelta. Monessa kodissa Kyläkirjaston Kuvalehti oli ensimmäinen lehti, joka loi lukutottumusta sanomalehdillekin.

I. K. Inha oli jo Virroilla tutustunut Väinö Walliniin (myöhemmin Voionmaa), ja ystävykset olivat 1890-luvun alkupuolella suunnitelleet oman kuvalehden perustamista. Haaveista tuli totta vuonna 1896, kun Gummerus myi myi Kyläkirjaston B-sarjan Wallinille ja Inhalle.

Uudet omistajat aloittivat seuraavan vuoden alussa luvaten seurata niin Suomen omaa historiallista viljelystä ja sivistystä kuin kansainvälisiäkin tapahtumia. Ulkomaan tapahtumia seurattiin jo ensimmäisenä toimintavuotena, kun Inha lähti Uuden Suomettaren toimittajana selostamaan Kreikan ja Turkin sotaa Ateenaan.

Julkaisulinjaansa lehti mainosti vuoden 1898 ensimmäisessä numerossa:
"Kuvalehti on koettava edelleenkin olla vakaa ja isänmaallinen, mutta samalla ajanmukainen ja huvittava kuvalehti kansan kaikille kerroksille. Nyt alkaneena vuonna tulee kuvalehdessä olemaan entistä runsaampi kuvitus."
Koko vuosikerran hinta oli Suomessa 2 markkaa 50 penniä, Venäjällä 1 rupla 25 kopeekkaa ja Amerikassa 60 centtiä.

Vuoden 1898 neljäs numero ilmestyi surureunuksin: Sakari Topelius oli kuollut.
"Me tunnemme, että merkillinen vuosisatamme, Suomen suurten miesten vuosisata, alkaa loppua, kun hän on kuollut. Hän oli suurista miehistä nuorin ja sai tehdä vahtipalvelusta viimeiseksi, kunnes hänenkin tuli korkeammasta käskystä vuoro poistua, saatettuaan Suomen uuden kevään, uuden vuosisadan ja uuden valkeuden kynnykselle."

Saman vuoden joulukuussa oli Inhan tekemä juttu Paikkarin torpasta:
"Seutujen ja maisemain viehätys lähtee usein vielä enemmän kuin luonnosta niistä muistoista, jotka siihen liittyvät. Sammatin pienessä kappelissa ovat maisemat kyllä somat ja omiaan matkamiestä miellyttämään, mutta niiden viehätys ei olisi kuin vähäinen osa siitä, mikä se todella on, ellei niihin niin läheisesti liittyisi muistot Elias Lönnrotin elämästä."

Vuoden 1899 vuosikerrassa oli yhteensä 123 suurempaa ja pienempää kuvaa; Inhalta julkaistiin valokuvia Turun tuomiokirkon hautakappeleista ja markkinakuvia Helsingistä.

Kyläkirjaston Kuvalehden uuden vuosisadan toinen numero tiesi ylpeänä kertoa:
"Meillä on ollut onni Maanviljelyshallitukselta saada julkaistavaksemme valikoima niitä oivallisia valokuvia, joita etevä valokuvauksen harrastaja I. K. Inha  – toinen kuvalehtemme toimittajista – on mainitun ylihallituksen toimesta ottanut Pariisin maailmannäyttelyä varten. Kuvat ovat otetut suuressa komeassa koossa ja niiden tarkoituksena on havainnollisesti esittää maanviljelyksen luonnetta, tapoja ja tilaa maan eri osissa."
Muutamaa numeroa myöhemmin lehti julkaisi laajan kuvareportaasin Suomen paviljongista Pariisin maailmannäyttelyssä.

Inha luopui Kyläkirjaston Kuvalehden osakkuudesta vuonna 1901, mutta jatkoi lehden toimittajana vielä neljä vuotta. Vuonna 1902 saivat lukijat tutustua Inhan opastuksella Oxfordiin; artikkelissa Inha selosti vanhanaikaista rakennuskantaa, ylioppilaiden oloja ja Oxfordin tyttärien veitikkamaisia silmäniskuja. Pari vuotta myöhemmin hän kirjoitti matkasta höyryhevolla Ämmän partaalle:
"Nyt ne ovat toisiinsa kiinnitetyt teräksisellä narulla, Iisalmi ja Kajaani, jukovitsalla, joka kestää kiskoa, kummalle puolelle voitto kallistuu."

I. K. Inha oli tutustunut myös Väinö Voionmaan lankoon, Niilo Liakkaan, jolta hän vuonna 1890 peri tämän vakinaisen toimittajan paikan Uudessa Suomettaressa. Sekä Voionmaa että Liakka toimivat myös Kansanvalistusseuran sihteereinä ja olivat mukana kehittämässä suomalaista kansansivistystyötä. Lippulaivana oli Kansanvalistusseuran kalenteri, joka ilmestyi vuosina 1881 – 1957.

Kalenterin painosmäärät nousivat parissa vuosikymmenessä 25 000 kappaleeseen. Siinä oli neljä osastoa: almanakka, neuvoja ja pikkutietoja, laajahko artikkeliosasto sekä ilmoitukset. Avustajiksi pyrittiin saamaan mahdollisimman päteviä kotimaisia asiantuntijoita, jotka samalla tiedettiin sujuvakynäisiksi. Myös Inha oli "kalenterin miehiä".

Vienan matkansa kokemuksia Inha kertoi artikkeleissaan Laukkumiesten kotimaa vuonna 1896. Vuosisadan alussa hän vei kalenterin lukijat milloin Saimaan kanavalle, milloin Satakunnan seuduille tai Suursaareen. Vuonna 1910 Inha käsitteli kalenterissa maan napoja, seuraavana vuonna hän esitteli Etelä-Amerikan jättiläisen, Argentiinan.

Tietokirjallisuuden lisäksi Kansanvalistusseuran kalenteri herätteli myös kaunokirjallisuuden harrastusta. Siihen kirjoittivat muun muassa Juhani Aho, Teuvo Pakkala, Santeri Alkio, Ilmari Kianto, Larin-Kyösti ja Eino Leino.

                                                                                        Maija Lehtinen, 1990.

Copyright © 2005 Jäähdyspohjan kyläyhdistys ry.