Paikannimistöä ja asutushistoriaa
Jäähdyspohja
Vanhempi, länsimurteellinen muoto 'Jähdyspohja' (vrt. jäähtyä > jähtyä
). Paikalliset käyttävät myös nimeä 'Jähdys-/Jäähdyskylä'. Asiakirjoissa Jäähdyspohja [Jähdyspohia] mainitaan ensimmäisen kerran v. 1564 Pirkkalan erämaatalonpoikien luetteloissa.
Nimistössä 'pohja' tarkoittaa perää,
perukkaa, joskus myös alustaa.
Eräkautena syntyneessä kylännimessä sana
tarkoittaa siten kirjaimellisesti vesistön pohjalla
olevaa eräaluetta. Maanteiden aikakaudella
syntyneissä nimissä 'pohjan' vastine on 'perä',
esim. Tupsunperä.
'Jäähdys'-sanan alkuperä on sen sijaan jonkin verran epäselvä.
Tarinan mukaan nimen sanotaan syntyneen
jäähtyvästä rantanuotiosta. Koska niin sammuvia
kuin uudelleen sytytettyjä nuotionpaikkoja on
varmasti ollut lukemattomia Tarjanneveden
rannoilla, kyseessä lienee myöhempinä aikoina
'jäähtyä'-verbin yleiskielisen merkityksen
pohjalta kehitelty selitystarina. Yksi
mahdollinen näkökulma kylän nimen alkuperää etsittäessä
on alueen maantieteellisten erikoispiirteiden
huomioiminen. Kylän poikki kulkee kalliorepeämä,
joka alkaa Torisevan rotkojärvistä ja jatkuu
lähes yhtä syvän Valkeajärven kautta
Tarjanneveteen. Talven jäljiltä
syvänne säilyttää viileytensä ja kosteutensa
auringolle otollisia maita kauemmin. Harjujen ja suurten vesistöjen väliin levittäytyvät
alavat maat voivat olla myös hallanarkoja.
'Jäähdys' tarkoittaisi siten viileää tai
kylmää, jopa jäätynyttä. (vrt. ilma jäähtyy, jäähtynyt.
- 'Kylmä'-sanaa lienee käytetty paikannimissä enemmänkin
hallinnollisesta kielenkäytöstä peräisin
olevassa merkityksessä asumaton, autio,
veronmaksukyvytön, vrt. esim. Kylmälahti).
Muinaiset eränkävijät eivät tietenkään voineet
kuin aavistaa Torisevajärvien ja Valkeajärven
syvyyden tai tietää mitään kymmeniä kilometrejä
pitkästä peruskallion repeämästä. Syvänteen
viileys oli kuitenkin varmasti jo tuolloin
nähtävissä myöhään keväällä varjoisissa
poukamissa ja painanteissa säilyvänä lumena ja
jäänä; esim. Torisevasta etelään jatkuvilla
kallioilla voi nähdä jäätä vielä pitkään
kesäkuun puolella. Kesän korvalla Lempäälästä,
Vesilahdelta ja Kyröstä (Ikaalinen) vesiteitä
pitkin lähteneille kalastajille ja metsästäjille
ero kevään edistymisessä kotipaikkojen ja
matkalla nähtyjen maisemien sekä Maja- ja
Valkeajärven rannoilla sijainneiden
leiripaikkojen välillä on voinut olla niin
huomattava, että eränkävijät saattoivat nimetä
paikan "kylmäksi peräksi" eli
Jäähdyspohjaksi.
Alun perin Jäähdyspohja lieneekin
tarkoittanut vain Heikkilän taloa (1600-luvulta
lähtien kaksi eri taloa) ja sen ympäristöä
Jäähdyslahdelta Torisevalle ja Lakarille. Koko
kylän nimeksi Jäähdyspohja vakiintui vasta
1700-luvulla.Tätä edeltävissä verotus- ym.
asiakirjoissa jokainen talo muodosti tavallaan
oman kylänsä. Esim. vuoden 1712 henkikirjassa
nykyisen Jäähdyspohjan alueella oli neljä kylää:
Jäähdyspohja (Heikkilät), Rautavesi (Uotila ja
kaksi Knuuttilan taloa), Haapasalmi (tai
Haaposalmi, jossa sijainnut alkuaan vanhin
Rantala ennen tilan siirtymistä uudelle
paikalle) ja Karsaantaipale (Paavola).
Uudistettaessa valtionhallintoa isonvihan
jälkeen kantatalot saivat omat jakonumeronsa ja
pieniä kyliä yhdistettiin suuremmiksi
hallinnollisiksi kokonaisuuksiksi. Virkamiesten
oli samalla valittava uusille kylille nimet.
Matti Kankaanpään mukaan nimen ratkaisi
todennäköisesti se, mikä paikka tapahtuma-aikana
miellettiin kylän keskeisimmäksi. Kirjurit eivät
enää 1700-luvulla kulkeneet eränkävijöiden
käyttämiä vesireittejä pitkin, vaan he käyttivät
maanteitä. Visuvedeltä tuleva tie kulki
Heikkilän talon/Jäähdyspohjan kautta, joten tämä
oli liikenteellisesti kylän keskus.
Kts. myös Rautavesi.
Jäähdysjärvi
Siekkisjärven vanha nimi, joka oli
käytössä ainakin vielä 1700-luvulla. Nimi
kertoo ajasta, jolloin Siekkiseen kuljettiin
Jäähdyslahden kautta ensin vetotaipaletta
Jäähdyskosken ohi Majajärvelle ja täältä pieniä
jokia myöten Valkeajärvelle, Kangasjärvelle ja
lopulta Lakarinlahteen Jäähdysjärvelle.
Siekkisjärvessä on Lakarinlahden vieressä vielä
nykyisilläkin kartoilla Jäähdysniemi. Ennen
maanteiden tekoa tämä kulkutie oli helpompi kuin polku Kalettomanpohjasta Siekkiseen suoperäisten notkelmien kautta.
Kaltti, Kaltinlahti
Vanhimmat tiedot Kaltti-nimestä nykyisen
Jäähdyspohjan kylän yhteydessä löytyvät
1500-luvun erämaaluetteloista, jonka mukaan
vesilahtelaisella Pietari Kaltsilla oli
eräsija Kuljuslahdessa (1552), jota
paria vuosikymmentä myöhemmin kutsutaan Rautaveden
Kaltinlahdeksi. Tätä Knuuttilana (I)
tunnettua tilaa isännöi vv. 1573-85 Juho Ula,
joka oli todennäköisesti samaa sukua kuin
muutamia vuosia aikaisemmin Rautavedelle
Uotilan tilan perustanut Olavi Ula. Kaltin tai
Kaltisentaipaleen tila erotettiin melkein
kaksi vuosisataa myöhemmin Lahti-Nuuttilasta.
Tila on siten saanut nimensä sijaintinsa eli
Kaltinlahden mukaan.
'Kaltti' on Virtain, Ruoveden ja Oriveden
seutujen murteissa tarkoittanut teuraseläinten
sisäelinten pinnalta kaavittua limaa tai rapaa.
Ainakin Virroilla 'kaltti' on tarkoittanut myös
kaavinta, jolla sika 'kaltataan'. Kalttauksen
kautta erämaaluettelossa esiintyvällä
'Kaltsi'-nimellä ja nykyisellä Kaltilla näyttäisi
olevan myös yhteys toisiinsa, sillä 'Kaltsi'
tunnetaan keskiajalta suutarin (ja nahkurin)
ammatteihin viittavana lisänimenä (latinan
kielestä calciator = jalkineiden valmistaja,
suutari; kaltata = poistaa karvat siannahasta).
Selityksen mukaan 'Kaltinlahti' tarkoittaisi
siten 'suutarin/nahkurin'-lahtea, ja nimi olisi
periytynyt paikalle sitä erämaanaan hallinneen
vesilahtelaisen Pietari Kaltsin kautta.
Alueen muun nimistön huomioon ottaen
mielenkiintoinen, joskin kirjaimellisesti
kauempaa haettu selitys nimelle löytyy tiedosta,
että Länsipohjan murteessa 'kaltti' tarkoittaa
valettua rautaharkkoa. Selitys viittaisi siihen, että etsitty järvimalmin
sulattamo (vrt. Rautavesi) olisi sijainnut
Kaltinlahdessa. 'Kaltin' yhdistäminen
rautamalmin käsittelyyn edellyttäisi kuitenkin,
että nimen alkuperäinen merkitys olisi unohtunut
vuosisatojen kuluessa ja liittynyt alueen
murteissa yleisemmin tunnettuun merkitykseen.
Hannes Lahti-Nuuttilan keräämän muistitiedon
mukaan Kaltinlahti oli aikaisemmin
kapea ja pitkä kuin Pirjon pussi, ja
sijaitsi Kukonpohjan suuntaan eli siis toisessa
paikassa kuin nykyisin. Muistitiedon mukaan
vanha talonpaikkakin lienee ollut täällä (Hemmi
Koivisto). Maanmittari Hannu Hannunpojan
1600-luvun puolenvälin tienoilla piirtämä kartta
(Vanhan Ruoveden historia I, ss. 328-329)
näyttäisi tukevan muistitietoa, vaikkei karttaa
voi lukea täsmällisenä maantieteellisenä
esityksenä vaan pikemminkin käytettyjen
kulkureittien ja -suuntien kuvauksena. Virroilta karttaan on kuitenkin merkitty
hyvinkin oikeille paikoilleen esim. Herranen ja Virtain kappeli[kirkko].
Kaltin talon alkuperäinen nimi eli 'Kaltintaival'
viittaisi siihen, että Kukonpohjasta johti
Kaltinlahdelle käyttökelpoinen polku ja/tai
talvitie. Hannes Lahti-Nuuttila on jopa
esittänyt, että tämä oli veneiden
vetotaival (Kukonpohja - Keskisen järvi -
Lahnalammet - Karttalampi - Karttalahti -
Kaltinlahti), jolla voitiin oikaista matkaa n. 5
km vesitiehen verrattuna. Vedenpinnan ollessa
tiettävästi Virtain seuduillakin vielä ennen
1700-luvun lopulla alkaneita voimallisia koskien
perkauksia ainakin 2 - 3 m nykyistä vedenpintaa
korkeammalla vetotaival Kaltinlahdesta
Kukonpohjaan olisikin lyhimmillään saattanut
olla vain muutamia satoja metrejä. Teoria
tarvitsisi tuekseen tietoa 1500- ja 1600-lukujen
rantaviivoista ja vedenpinnan korkeudesta
Jäähdyspohjan tienoilla. Sinänsä ajatus ei
kuitenkaan ole mahdoton, sillä esim.
Hämeenlinnan seuduilta tehtyjen tutkimusten
mukaan 1700-luvulla alkanut koskien perkaus
alensi järvien vedenpintoja jopa 4 - 6 metriä.
Muutamankin metrin vedenpinnan alennuksella
saatiin runsaasti lisää hedelmällistä peltoalaa
maanviljelyksen käyttöön, mutta toisaalta
maisemat, kulkuyhteydet ja jopa jokien
virtaussuunnat saattoivat muuttua
dramaattisesti.
Vetotaipaleesta esitettyä teoriaa näyttäisi
tukevan muistitieto siitä, että vielä
1950-60-luvulla olisi ollut nähtävissä polun paikka Könnästen mäen poikki kohti Kukonpohjaa. Polkua
oli joku Kaltin isäntä kantanut rahakirstua
(Juho Kivimäen muistitieto). Jos kyseessä ovat
olleet 1600-1700-luvulla käytetyt plooturahat,
joista pienimmätkin painoivat monta kiloa, on
rahakirstun kantaminen ollut todellinen
voimannäytös, mikä selittäisi myös tarinan
säilymisen.
Karsasjärvi, Majajärvi ja Valkeajärvi
Jäähdyspohjan keskustassa olevien järvien nimet kertovat
elävästi viimeistään 1200-1300-luvuilla alkaneesta
eräkaudesta. Nimistössä 'maja' ja 'valkea'
viittaavat eränkävijöiden
monivuotisiin leiripaikkoihin, joissa saattoi olla
vaatimattomia majoja tai
sauna-/varastorakennuksiakin. 'Karsas'
tarkoittaa kalseaa, kylmää
(erityisesti vedestä puhuttaessa) sekä
jotakin, joka on pielessä, syrjittäin (vrt.
karsastaa). Karsasjärvi sijaitseekin syrjässä eli
vähän sivummalla Maja- ja Valkeajärvestä ja
aina Siekkisjärvelle saakka nousevasta vesistöreitistä. Nimistön perusteella on
siten oletettavissa, että eränkävijöiden pysyvät
leiripaikat sijaitsivat Jäähdyspohjassa Maja- ja
Valkeajärven rannoilla, joista käsin he
ulottivat metsästys- ja kalastusretkensä
kauemmaksi ympäristöön, mm. Karsasjärvelle ja
Lakarinharjulle.
Lakari
Nimen alkuperä
on epäselvä, mutta eränkäyntiin liittyen nimi
voisi olla peräisin sanasta 'laka', joka
tarkoittaa sadinta, loukkua ym. ansaa.
'Laka' juontuu ruotsinkielisestä
sanasta flaka, ja se tunnetaan rannikolla
Pyhtäältä Peräpohjolaan. Vaikka sanan
esiintymisestä sisämaassa ei ole tietoa, on
Lakari voinut olla paikka, jonne ansat kerättiin
talteen kätevästi vesitien varteen, ja josta alkoi tuottoisa ansapolku eli virkatie
poikki Lakarinharjun todennäköisesti aina
Torisevalle saakka.
- Etelä-Pohjanmaalla 'laka' tarkoittaa silakan
suolavettä.
Oraniemi
'Ora' on
tarkoittanut Suomen länsimurteissa vahvaa
piikkiä, naskalia, poltinrautaa tai kairaa.
Nimen alkuperä voisi liittyä Oraniemen muotoon
aikana, jolloin vedenpinta oli metrejä nykyistä
korkeammalla ja niemen puusto mahdollisesti
nykyistä vähäisempää. Myös Karjalan Kannakselta
tunnetaan jo 1500-luvulta sukunimi 'Ora'
liittyen piikkikärkisestä työkalusta periytyvään
liikanimeen.
Rautavesi
Ruoveden ja
Virtain alueen nimistön vanhinta kerrostumaa
edustavat Tarjanneveden vesistöreitin pääkohtien
nimet, mm. Visuvesi, Rautavesi, Vaskivesi
ja Virtainjärvet. Rautavedeltä, joka siis
sijaitsi Visuveden ja Vaskiveden välissä,
lähtivät poikittaiset vesiväylät toisaalta
Pourunperälle ja toisaalta Kaltinlahden kautta
Jäähdyslahdelle. Eräkaudella eli viimeistään
1200-luvulta lähtien syntynyt
visu-rauta-vaski-nimistö osoittaa, että
alueen luonnonvaroista on jo tällöin huomattu
muutkin kuin rikkaat kalavedet ja riistaa
kuhisevat metsät.
Rautavesi on
alkuaan voinut olla laajempikin alue kuin vain
Jäähdyspohja tai osa sitä. Ahto Luutonen on
esittänyt (Ruovesi-lehti 1943), että Visuvesi ja
Rautavesi ovat likimain synonyymejä paikannimiä,
jotka molemmat liittyvät rautamalmin nostamiseen
järvestä. Hänen mukaansa jossain Rautaniemen ja
Viitapohjan seuduilla on ollut rautasulattamo l.
ns. harkkouuni Visuveden-Rautaveden alueella
nostetun järvimalmin käsittelyä varten.
Visuveden ja nyk. Nuuttikylän välinen
'rauta'-nimistö onkin hyvin runsas (mm.
Rautalahti, Rautasalo, mahdollisesti myös
Kaltinlahti).
Matti Kankaanpää on nimien alueellisen
levinneisyyden perusteella päätellyt, että
alkuaan Rautavesi lieneekin käsittänyt
Jäähdyspohjan (tai nyk. Nuuttikylän) lisäksi
osan Kukonpohjaa ja Visuvettä.
Toriseva
Satakuntalaista eräsanastoa, tarkoittaa veden ääntä (vrt.
loriseva).
Torisevan taival
Ennen maantien rakentamista Torisevajärvien
kautta Jäähdyspohjasta
Virroille kulkenut talvitie, jota pitkin
hauhuulaisten ja jäähdyskylästen matka kirkolle
lyheni huomattavasti. Eräkaudella annetut 'taival'-nimet viittaavat veneiden vetotaipaleisiin järvien välillä olleiden kannasten tai koskien ohitse. Torisevajärviä ei kuitenkaan
liene koskaan käytetty varsinaisena
vesireittinä pohjoista kohti. Tässä tapauksessa
taival tarkoittaakin vakiintunutta ja yleisesti
käytettyä talvitietä, jota pitkin
taivallettiin hiihtäen tai rekipelillä.
Muistitiedon mukaan (Matti Kallio) talvitie
kulki Keskisen Torisevan poikki nousten järven
puolenvälin tienoilla olevan painanteen kohdalla
Torisevien itäpuolelle ja tästä Lakarintielle.
Tiedon perusteella voisi olettaa, että alkuosa
talvitiestä kulki Heikkilänkankaalta ensin
nykyisen Kolistontien tienoita Alaiselle
Torisevalle ja jatkui järven poikki nykyisen
Kahvimajan notkon kautta Keskiselle Torisevalle.
Ukonmäki, Velhonmäki
Ukko oli muinaissuomalaisen pakanauskon ylijumala. Velho eli noita viittaa tietäjään (myrrysmies, shamaani), joka kristillisenä aikana harjoitti pakanauskoa. Molemmat paikat ovat mahdollisesti saaneet nimensä Jäähdyspohjassa asuneen Antti Lieroisen vaikutuksesta.
LÄHTEET:
Jokipii, Mauno, 1959. Vanhan Ruoveden historia I.
Kankaanpää, Matti, 1978. Virtain järvet ja Vaskisalon erämaa jakokuntina. Toiset aijat. Tutkimusta ja kuvausta Virtain asukkaista ja elämästä I.
Kankaanpää, Matti, 1982. Kylä,
jolla oli neljä nimeä.
Suomenselän Sanomat 4.3.1982 nro
18.
Kankaanpää, Matti, 1982.
Rautakouralle kouran täysi
rautaa. Suomenselän Sanomat
20.5.1982 nro 38.
Koukkula, Tuomo, 1967. Vanhan Ruoveden historia II:1, 234.
Lahti-Nuuttila, Hannes, 1982.
Tarinaa Rautaveden
asutushistoriasta kiinteän
asutuksen alkutaipaleelta.
Suomenselän Sanomat 21.2.1982
nro 11.
Lahti-Nuuttila, Hannes, 1982.
Vastinetta kirjoitukseen 'Kylä,
jolla oli neljä nimeä',
Suomenselän Sanomat 7.4.1982 nro
27.
Suomen
kielen etymologinen sanakirja.
Suvanto,
Seppo, 1987. Knaapista populiin.
Tutkimuksia erilaistumisesta
Satakunnan talonpojistossa
vuosina 1390 - 1571.
Historiallisia tutkimuksia 142.
Suomen Historiallinen Seura,
Helsinki.
Vuorela,
Toivo, 1979. Kansanperinteen
sanakirja.
|