Olet täällä: Etusivu > Toimittaja, kirjailija ja kääntäjä > Poimintoja > Eräs valokuvausmatka
English

Eräs valokuvausmatka



 
  Tämän kirjoittaja oli viime kevännä siinä tilassa, että hänellä oli koko suvi käytettävänä valokuvailemiseen pitkin Suomen vesiä ja mantereita. Koska eteläinen ja keskinen osa maata jo on usein tullut kuvatuksi, ja koska ne seudut verraten hyväin kulkuneuvojen vuoksi voi lyhemmässäkin ajassa käydä, niin päätin tällä kerralla käyttää lomani pohjoisen Suomen valokuvaamiseen, koska siitä on sangen vähän kuvia olemassa.
  Hankin itselleni oivallisen koneen, Watsonin Acme-kameran, 18 X 24. Se on erinomaisen hyvin tehty, kevyt, ja mahtuu pieneen tilaan; ainoa haitta on, että se on jotenkin kallis. Objektivilaudalla on kaikki mahdolliset liikkeet, samoin kuvastinlasilla, jonka voi asettaa pystysuoraan, vaikka kamera itse seisoisi vinossa, ynnä vinoon linssin akselia kohtaan, aina miten tarve vaatii. Kaksinkertaisia kasetteja oli minulla mukana viisi kappaletta. Linssejä yksi Steinheilin maisemasatsi, joista voin käyttää viittä polttoväliä, sekä hyvä Dallmeyerin maisemalinssi. Steinheilin satsiin kuului hyvä Steinheilin pikasalpa. Kaikki kehitystarpeet otin mukaani, koska päätin matkalla kehittää levyni.
  Liian pitkäksi vetäisi, jos tässä rupeisin matkastani laajalta kertomaan; supistan sen vuoksi esitykseni niiden seikkain esiin tuomiseen, jotka ehkä voivat maisemavalokuvauksen harrastajia huvittaa.
  Ennenkuin matkasin pohjois-Suomeen, valokuvasin jonkun aikaa Padasjoella, etelä-Hämeessä, ynnä Kyröskoskella ja Nokialla, joiden asemat lienevät jokaiselle tutut. Padasjoella sain muutamia torpan kuvia ja tulin siihen päätökseen, että tuommoiset idylliset suomalaiset töllihuoneukset monine detaljeineen pienellä alalla ovat sangen kiitollisia valokuvaukselle. — Kyröskoskella tulin siihen kokemukseen, että koskien kuvaamiseen yleensä vaaditaan sangen valovoimainen linssi, jotta pääsisi niin lyhyellä valotuksella kuin suinkin ja saisi vielä rantoihinkin detaljeja. Vesi valkoisine vaahtoineen kyllä aina tulee kyllin valotetuksi. Vahinko, että minulla oli niin vähän aikaa viipyä koskella; sieltä ja ympäristöstä olisi saanut useitakin hauskoja kuvia. Kosken poikki käy, suurimman könkään alapuolella, silta, josta yritin kuvia ottamaan; se ei kuitenkaan ollut hauskaa, sillä sillalla satoi yhtä mittaa vihmaa, joka uhkasi hienon koneeni pilata; linssiä sitä paitsi ei tahtonut saada kirkkaana pysymään. — Nokian koskella on useita erinomaisen kauniita maisemia. Turhaa matkaa ei tee, ken sinne koneineen lähtee. Jo matka Tampereelta, joka kulkee Pyhäjärven poikki, sivu Pirkkalan kirkon, tarjoaa sangen paljon viehättävää kuvausta. Mutta silloin tietysti ei saa olla kiirettä, kuten nyt minulla. Nokiasta alaspäin on komea Kokemäen joki, sitten Kulovesi luonnonkauneine seutuineen.
  Seuraava paikka, jonne pysähdyin valokuvaamaan, oli Oulu, joka monessa suhteessa olisi tarjonnut paljon merkillistä, jos aika olisi antanut myöden siellä kauemmin viipyä. Kaupunki itse ei ole merkillinen juuri minkään puolesta; ne harvat komeat rakennukset, joita siellä on, eivät tarjoa sanottavaa viehätystä valokuvauksen harrastajalle. Mutta sitä omituisempi ja hauskempi on Merikoski, jolla alku- ja loppusuvesta on sangen vilkas liike. Tervaveneitä laskee ja nousee kymmenittäin, jopa sadottainkin, tukkilauttoja huilaa alas hyvää kyytiä, miehet päällä ohjaten niitä pitkillä airoilla, joista toinen on kokassa, toinen perässä, lohipatoja rakennetaan ja koetaan y. m. Jos olisi aikaa oleskella kosken lipeilla viikon ajan kauniita suvisia päiviä, niin varmaankin saisi kokoelman oivallisia ja huvittavia kuvia. Mutta silloin pitää olla mukana valonvoimainen linssi ja hyvä pikasalpa; muutoin on Oulunjoella turha valokuvata.
  Oulusta kuljin laivalla Kemiin ja Kemistä kyytihevosella Rovaniemelle; ajettavaa matkaa on 12 penikulmaa. Välillä pysähdyin valokuvaamaan ankaralla Taivalkoskella, jossa muun mu¬assa lohen pyynti tarjosi hauskoja aiheita. Rovaniemelle saavuin juhannuksen aattona ja kiipesin yöllä koneineni Ounasvaaralle, jonne hyvästi näkyy juhannusyön aurinko. Vuorelta, joka lienee noin 700 jalkaa korkea, on jotenkin laaja näköala: Aikomukseni oli kuvata keskiyön aurinko aivan „vasten planeetia“, mutta siitäpä ei tullut mitään, kun pohjoisesta nouseva pilvi peitti siitä suuren osan. Otin kuitenkin erään kuvan Ounasjoelle päin, johon auringon rusotukset ja pilvien varjot hyvästi kuvastuivat. Valotin Lumieren levyä puoliyön aikaan täydellä aukolla noin kymmenen sekuntia, mutta se aika oli liian pitkä, kuten kuvaa kehitteessäni huomasin. Puolet olisi riittänyt. Muutoin huomasin, että näillä seuduin hyvästi voi kauniina aikoina alkusuvesta valokuvata koko vuorokauden umpeensa, kun vaan kehittäessä on tarkka ja varovainen. Luullakseni on paras kuitenkin valottaa jotenkin runsaasti ja kehityksessä käyttää bromkaliumia. Yöllinen valo vaikuttaa nimittäin jotenkin harmajasti, se kun on heikkoa, joten varovainen bromin käyttäminen on hyvä, jos mieli saada kuvaa selväksi; liiallisuuteen ei tietysti saa mennä, koska muutoin yön luonne helposti voi kuvasta kadota.
  Rovaniemeltä matkustin hevosella Kemijärvelle, 8 penikulmaa. Kemijärven kirkonkylä on Särkelän mäeltä katsoen kauneimpia maisemia, mitä toivoa voi; vaan koska ilma alkoi olla rumaa, ja sadetta, myrskyä valmistella niin en voinut ottaa kuvaa tästä paikasta, johon osa Kemijärveä, niemellä oleva kirkko ja kirkonkylä, ynnä suuri joukko siintäviä vaaroja ja tuntureita näkyy. Sivumennen mainitsen, että Kemijärvelläkin on valokuvankin harrastaja, pastori M. Heikel, joka varmaankin vielä on toimittava näiltä seuduin hauskoja kuvia nähdäksemme.
  Kemijärveltä alkoi venematka. Soutamalla kuljettiin ensinnä Kitisen suuhun, verraten hyvinkin asuttujen seutujen kautta; siitä käy Kemijoki vuolaammaksi, jonka vuoksi täytyi ryhtyä sauvomiseen. Kuusi penikulmaa yhtämittaista erämaan taivalta kuljettuamme — välillä on ainoastaan yksi kruununtorppa — saavuin Saukoskelle Sodankylässä. Vähän Saukoskea kauempana erosin Kemijoesta ja nousin veneellä kaunista ja tyyntä Tenniötä Kuolajoen suulle asti. Tällä välillä koetin jälleen valokuvata yöllä, ja näin sen luonnistuvan mainiosti. Valokuvasin muun muassa leirimme — en matkustanut yksinäni — k:lo 11 aikaan yöllä, ja onnistui se varsin hyvästi. Tässä kuitenkin jälleen tein sen huomion, että valkean liekkiä on mahdoton saada levylle kiinnitetyksi; sitä ei näy ensinkään, jota vastoin valkeasta nouseva savu tulee erittäin sankkana näkyviin. Tenniöltä oli sitten koskista Kuolajokea noustava ensinnäkin pari penikulmaa Muukkalaan. ja sieltä soudettava toiset kaksi penikulmaa Kuolajärven kirkolle eli Sallaan, joksi tätä kyläkuntaa yleisesti nimitetään pohjan perillä. Muukkalaan asti erottuivat jo selvästi kirkon lähellä seisovat Sallantunturi ja Rohmoiva, kaksi vuoripeikkoa, jotka kohoovat yli 2000 jalkaa meren pinnasta. Jokimatkalla tulivat ne useita kertoja näkyviin mitä sievimpäin virtamaisemain pohjustana, ja kadun nyt jäljestäpäin, ett'en lähtenyt maihin niitä tältä väliltä valokuvaamaan, vaikka sää olikin huononlaista. Molemmilla näkyi vielä, vaikka oli käsissä heinäkuun alku, koko joukon lumitilkkoja. Sallantunturin ja Rohmoivan kuvasin vasta kirkolta, jonne ne näkyvät varsin komeina uljaine piirteineen, jotka muistuttavat tylsenneitä alppeja.
  Kuolajärven kirkolta kulkivat tavarani vesitietä varsinaiseen Kuolajärveen, jolle toverini kanssa kuljin jalkasin. — Ohimennen mainitsen kuitenkin, että sitä ennen nousin Sallantunturillekin, jolle aurinko vielä heinäkuun alussa näkyi selvästi koko vuorokauden umpeensa, ja kuvasin sieltä laajan Lapin-näköalan. — Kuolajärveltä alkoi vaikein osa matkaani, sillä kaikki tavarani, joita levyjen ynnä muiden tarpeiden kanssa oli noin 8—9 leiviskää, olivat ihmisten selässä kannettavat. Tavallisesti kannoin aina itse kallisarvoista konettani, levyt, ynnä kehitystarpeet ja muut matkakapineet jaoin kahdelle tai kolmelle miehelle. Kun saattajille sain maksaa 3 mk. 50 p. päiväpalkkaa, ja saman heidän paluuretkestään, niin kävi matka Kuolajärveltä Kuusamon kirkolle sangen kalliiksi. Moniaat penikulmat tulivat maksamaan noin 10 mk. kappale, jonka mainitsen sen vuoksi, jotta etelä-suomalainen huomaisi, kuinka Lapissa matkustaminen maksaa.
  Kuolajärvestä kävelimme peninkulman taipaleen kauniille Kutsa-joelle, joka purkaa kristallikirkkaan vetensä Venäjän puolelle. Se kulkee maisemain läpi, jotka epäilemättä korkeille liuskakivi-seinineen ja syvine rotkoineen — kuruiksi kutsutaan niitä noilla seuduin — ovat omituisimpia koko Suomessa. Erinomaisen ihana oli jylhä, jyrkkärantainen Nivajärvi, joka on noin 4 virstan mittainen, vaan niin kapea, ett’ei se montuilta kohdin ole kuin puolen kivenheiton levyinen. Hirveäkallio, joka seistä töröttää järven eteläisellä rannalla, on korkein ja kaunein kallioseinä, mitä olen meidän maassamme nähnyt. Epäedullinen sää vaikutti, että kuvani Nivajärveltä onnistuivat huononlaisesti. Järven ympärystä on synkintä erämaata, joten sillä ei voinut kauempaa viipyä.
  Seuraava paikka, jossa jälleen pystytin koneeni, oli Paanajärvi Kuusamossa. Se on laajalti kuuluisa kauneudestaan, ja soma se onkin: mutta minun ollessani sen rannalla kesti yhtämittaista toivotonta sadetta viisi vuorokautta. Kuudentena päivänä laskin viehättävän kaunista Oulankajokea pitkin Kivakkakoskelle Venäjän Karjalaan. Nyt oli sää kaunista, ja sainkin useita sangen hyviä kuvia, muun muassa Kivakkakoskesta itsestä, joka on komein vesiputous, mitä olen konsanaan nähnyt. Palasin Paanajärven päähän, ja kuljin sieltä Nuoruselle, Kuusamon korkeimmalle kukkulalle. Himmeä sää kuitenkin teki, että kuvani sieltä onnistuivat huonosti. — Kuusamon kirkolle matkasin sitten ja sieltä hevosella Ouluun — 24 penikulmaa kyytirattailla.
  Pari viikkoa vietin Muhoksella, joka Pyhäkoskensa kautta viehättää. Laskin koskea kolmasti tervaveneellä ja otin huimassa vauhdissa pikakuvia ohi vilistävistä maisemista. Ne eivät kuitenkaan tahtoneet aina onnistua, sillä kosken rannat ovat jotenkin korkeat, joten vesikadulla, jota vene kiitää, on jotenkin huono valo. Aurinko sitäpaitsi oli sangen epäsuosiollinen.
  Vaalassa, Niskakoskella, olisi ollut sangen hauskoja kuvattavia, mutta ilma oli kelvotonta, taivas pilvessä ja satoi. Kajaani kauneine koskineen tarjosi viehättäviä maisemia. Muutamia päiviä pidettyäni huonoa säätä sain vihdoinkin sen verran auringonpaistetta, jotta sain Ämmäkosken ikuistetuksi. Sotkamossa oli myöskin samea sää esteenä, mutta sain kuitenkin joitakuita kelvollisia kuvia Vuokatista, joka on pitäjän merkillisin vuori. Kajaanissa lakkasi valokuvaustyöni — elokuu oli jo loppupuolella — ja matkustin sieltä suoraa päätä Helsinkiin, halki ihanan Savon, jonka nyt kuitenkin täytyi jäädä toiseen kertaan.
  Lopuksi mainitsen muutaman sanan pimeistä kamareistani matkalla. Moni varmaankin arvelee, että ne tuottivat suurtakin vastusta: niin ei kuitenkaan ole asian laita. Talonpoikaistaloissa on pienet akkunat, ja vällyillä tai parilla viltillä sai ne muutamassa minuutissa hyvästi tukkoon. Joku rako siellä täällä seinässä, ovessa tai akkunanpielessä ei vaikuta mitään, kunhan vaan suoranaista päivänvaloa ei pääse levyille. Veden hankinta oli vaikeampikin, vaan tavallisesti kannatin sitä pimeään huoneesen varastoon saavilla ja useilla kiuluilla, joita käytin levyjen huuhtomiseen. Pestäkseni levyjä fikserauksen jälkeen oli minulla sinkkinen astia, johon mahtui 12 levyä; semmoinen on matkoilla välttämätön, jos mieli levyjään edes jossain määrin suojella. Vielä tein sen huomion, että punaisen lampun tulee olla kerrassaan hyvän, sillä heikkovaloisella lampulla työskennellessä on onnen kauppaa, tuleeko levy kelvollinen vai eikö. — Kuolajärvellä rikkoontui minulta himmeä levy koneestani, ja uutta en saanut ennenkuin Oulussa. Monet vaivat sain nähdä, ennenkuin sain semmoisen himmeälevyn, jota voin väliaikaisesti käyttää. Ensinnä koitin valkoista kehittämätöntä ja valottamatonta levyä, vaan se oli lii-aksi läpinäkymätön. Sitten koitin paljasta lasia, jolle panin öljyttyä paperia. Paperi ei pysynyt lasissa tiukalla, joten sen avulla oli mahdoton kuvaa tarkistaa. Keksin silloin sen keinon, että puhtaalle lasille muutamiin kohtiin panin pieniä paperiliuskoja, ja niiden kautta tarkistin. Se keino oli parempi, mutta haittansa oli silläkin, sillä noista muutamista tilkoista oli vaikea arvostella, miltä maisema olisi kuvana näyttävä. Fikserasin silloin ohuemmaksi kehittämättömän levyn saadakseni sen läpinäkyväiseksi; se olisikin ollut hyvä keino, jos levy olisi valkoisena pysynyt; mutta natroni tietysti muutti bromhopean rikkihopeaksi, joten levy kävi tumman ruskeaksi. Sillä täytyi minun kuitenkin tulla toimeen Ouluun asti.
I. K. I.

Lähde: Cameran nro.1 kesäkuu 1893

« Edellinen  |   Ylös  |   Seuraava »

Kunniakäynti I. K. Inhan muistomerkillä

12.11. klo 14 Torisevalla
(Torisevajärvientie 493)

 

© 2015 I.K. Inhan kotikylä Jäähdyspohja. | Powered by CMSimple | Template by CMSimple | Kirjaannu