Pisan mäki
Korkealla vuorella on ihminen vapautuneena tavallisesta ympäristöstään, vapautuneena jokapäiväisestä, ahdasrajaisesta näköpiiristä. Hänen katseensa käsittää yhtaikaa suuret alat esineitä, joihin hän alhaalla on vaan yksitellen tutustunut. Avarat maisemat ylentävät mieltä ja laventavat sielunkin näköaloja. Sydänmaan vuorilla yksinäisyys joka vallitsee ympärillä vastakohtana asutuille taivaanrannoille, viehättää katsojaa mietiskelyyn. Ja helpoituksen nautinto on joskus silmäillä ylhäältä päin ja ikäänkuin valliten kaikkea sitä, minkä kanssa jokapäiväisessä elämässä kamppailemme.
Kas siinä syitä, miksi korkeat kukkulat vetävät puoleensa, viehättäen ihmisiä pitkiin ja vaivalloisiin vaelluksiin.
Näköpaikoille nouseminen on varsinkin kesän nautinnoita, nuoret ja vanhat liikkuvat silloin pitkin maata partioretkillään. Monet ja tunnetut ovat ne kukkulat, jotka jo ovat saaneet pysyväisen maineen, tulleet kuvatuiksi ja kerrotuiksi. Mutta moninaisuuden ja vaihtelun halu kehottaa yhä uusia löytämään, ja partioretkiin liittyy löytöretkien viehätys. Tämmöisille löytöretkille on maassamme vielä runsaasti tutkimattomia aloja. Jokainen, jolla on vähät vaatimukset ja raitis mieli, on täysin pätevä retkeilijäksi.
Italialaiset sanovat: Nähdä Neapel ja sitten kuolla, ja Kuopiolaiset ajattelevat: Käydä Puijolla ja kuolla. Olisi uhkarohkea yritys koettaa sysätä Puijoa ensi sijalta Savon näköalain joukossa, yritys, joka ei jättäisi tekijäänsä rankaisematta. Se nostaisi koko Kuopion laajan vaikutuksensa kanssa yrittäjää vastaan. Se olisikin vääryyttä Puijoa kohtaan. Ken on ihanana kesäiltana nähnyt Kallaveden satoine saarineen ja siintävine selkineen, tuon vilkkaan, herttaisen, ja samalla suurenmoisen näköalan, sen mielestä ei Puijo enää hälvene. Mutta se ei liene liian rohkeata, jos huomauttaa Savon maisemissa olevan muitakin kukkuloita, jotka runsaasti korvaavat matkailijan vaivannäön ja tarjoavat uusia puolia hänen ihailtavikseen.
Pisan mäkeä voimme sitä suuremmalla syyllä puolustella, kun sen maine oikeastaan on sekä vanhin, että kansanomaisin. Ylvästelihän jo Joukahainen, laulaessaan Väinämöisen kanssa kilpaa, että Pisan mäki kuului hänen tietoihinsa:
Pitkät on puut Pihiin mäellä.
Hongat hornan kalliolla . . .
Puijon ympylä näyttää melkein sivistyneeltä hoidettuine kuusikoilleen, kaupunkineen ja viljelyksineen, jotka piirittävät sen juurta. Pisa, joka on itselleen perustanut oman valtakuntansa Nilsiän ja Kaavin rajoille, Vuotjärven. Syvärin ja Siikajärven välisiin takamaihin, Pisa on siihen verraten koko metsäkarju. Sitä ympäröivät sydänmaat, ja se on jo itsessään koko sydänmaa. Harvassa seisovat kelohongat ja vuoripetäjät sen selässä ja jyrkillä rinteillä, joiden louhikoissa ja murrokoissa matkailija vaivalloisesti kiipeilee. Jos vallitsee Puijo ympäryksensä, niin on Pisakin koko ruhtinas omissa maisemissaan. Miltä puolelta sitä lähestyttäneekin, peninkulmain päästä se jo alkaa muiden mantereiden yli näytellä tummansinisiä rinteitään ja rohkeita kukkuloitaan. Matkamies hämmästyy, kun se äkkiarvaamatta ilmestyy hänen eteensä, jonkun maantienmäen päällä, ja sivaltaa innossaan hevosta selkään, päästäkseen nopeammin tuon mahtavan luo.
Oli kaunis syysaamu, kun sillä tavalla näin sen ensi kerran. Maantieltä, joka kulkee Vuotjärven sivua, kierrellen sen pitkiä lahdelmia, eroo huono syrjätie Pisankoskelle, josta veneellä kuljetaan vuoren juurelle. Pisankoskea, jonka kalliorannoilta punaiset pihlajat ja kehaiset koivut kuvastelivat itseään virran mustaan kalvoon, nousin Siikajärveen, jonka vasenta rantaa piirittää korkea, yhtämittainen vaarajono. Keulan edessä herätti huomiota omituinen, korkea kukkula, joka on Siikajärven saaressa. Se on kypärän muotoinen, ja Kypäräinen on sen nimikin. Vaarajonon lähetessä loppuaan alkoi sen takaa vähitellen kurkistaa korkea vuorenlharju, ja Pisa kaikessa jylhyydessään paljastui näkyviin. Pienen torppapahasen pihoitse ja karjantanhuoitse astuimme soikean järven rantaan, jonka toiselta puolelta vaara jyrkkään kohoo. Usein nouseminen meikäläisille näköalapaikoille tuottaa pettymyksen, se on niin lyhyttä ja helppoa, mutta Pisalle noustessaan ennättää matkailija pari kertaa hengästyä, sisälliseksi tyydytyksekseen. Rinteet ovat jyrkät, kiviset, ja kotvasen kestää kiivetä, ennenkuin olemme laella. Tiedemiehet arvostelevat, että Pisan korkein kohta on 600 jalkaa yli Syvärin, eli 870 jalkaa yli meren pinnan. Sehän on meikäläisiin oloihin nähden melkoinen korkeus.
Korkeat vuoret ovat melkein intohimoni, ja sen vuoksi olin Kuopiosta lähtenyt matkaan, vaikka vuodenaika jo oli niin myöhäinen. Onni oli harrastukselleni suosiollinen. Eilen oli tosin ollut kolkkoa, räiskinvt pilvistä vettä, ja kylmä tuuli uurtanut mustelmiin järvet, mutta yöllä sää oli kuin taian kautta muuttunut. Pisalla oli nyt yksi niitä harvinaisia, syksyisiä seisauksen päiviä, jolloin luonto kokoo itsensä viimeiseen kirkkaaseen hymyyn, ja Lehdetär levittää sen yli loistavimman värivaippansa.
Onnellinen se, joka voi kaupungista vapautua nauttiakseen tämmöisen syyspäivän ihanuutta; kahdesti ylistettävä, ken voi sitä nauttia Pisan laella. Siinä oli väripanoraama niin laaja ja rikas, että sitä olisi mahdoton kynällä kuvata. Itäinen maailma, jonne Pisalta on avarin näköala, oli yhtenä keltaisena merenä, jossa Siikajärvet olivat sinisiä saaria ja niiden lahdet saaren niemiä. Etelän puolelta, jossa värit olivat tummempia, sillä vaaran aleneva jatko kasvaa havumetsää, näkyy kapea kaistale saarekasta Vuotjärveä ja Juvankosken tehtaansavut taivaanrannalla. Luoteessa taas leviää aina Lastukoskelle, jonka kautta Syvärin vedet laskevat Vuotjärveen, yhtämittaista saloa. Mutta salon toisella puolella erottaa selvästi Syvärin selät ja niiden takaa korkeat vaarat, kaikki yhtenä sinenä.
Pisan näköalat eivät ole yhtä laajat kuin Kolin, mutta ne ovat omituiset, etenkin Sükajärven puoli, joka on lehtemme keskiaukeamalla kuvattuna. Kypäräinen, joka järveä soutaessamme oli näyttänyt niin korkealta, on alentunut matalaksi mättääksi; kuvasta se on helppo löytää omituisen muotonsa vuoksi. Hyvällä kaukoputkella erotamme Siikajärvellä malminnostajan lautan, jolla urakkamies ahkerasti vääntää järven pohjasta rautarakeita, huuhtoen, velloen saalistaan vedessä ja kääntäen sen sitten kasaan, joka päivän kuluessa kasvamistaan kasvaa. Vihdoin illan suussa pieni höyrylaiva ajaa tikuttaa läpi salmien, poikki selkien, pyörähtää moniaassa lahdessa asioillaan ja palaa pari lotjaa perässään Vuotjärvelle.
Varjot pitenevät, aurinko lähenee taivaanrantaa, ja kuta matalammalle se vaipuu, sitä keltaisempana palavat maailmat, ja syyspukuiset haavat ovat kuin ilmitulessa. Järvien sini saa vihertävän vivahduksen, joka on sanomattoman kaunista maisemain oranssiin ja violettiin kääntyvässä kullassa. Ei tahdo voida erota tuosta näystä. Ympärilläni orastavat tuhannet pienet haavat, joiden vaaksan korkuiset varret heiluttelevat isoja lehtiään ikään kuin tiukuja. Niiden lapsellinen vilkkaus elostuttaa vaaran lakea ja vääräin vuoripetäjäin vaivan nähnyttä vakavuutta.
Nuo maisemat eivät ole rikkaita muusta kuin muodoista ja väreistä. Samoja, moneen kertaan kaskettuja kivikkomaita ulottuu niin pitkälle kuin silmä kantaa. Siellä täällä, kannaksilla, niemillä ja laihain vainioiden keskellä näkyy köyhiä kaavilaisia taloja, jotka näyttävät ikäänkuin kuolleen harmauteensa ja hoidon puutteeseen. Vaihtelevaisuudestaan huolimatta on Pisanmäen näköaloissa sen vuoksi pohjatunnelmana vakavuus.
I.K. Inha.
Lähde: Kyläkirjaston kuvalehti, B-sarja, nro 12 Joulukuu 1897
Kunniakäynti I. K. Inhan muistomerkillä
12.11. klo 14 Torisevalla
(Torisevajärvientie 493)
© 2015 I.K. Inhan kotikylä Jäähdyspohja. | Powered by CMSimple | Template by CMSimple | Kirjaannu