Kunnostushanke


Nuorisoseuramme kunnostusprojekti on hyvässä vauhdissa.
Aikansa on ottanut suunnittelu, tilojen tulevan käytön realisointi ja käytännön ratkaisut.

Ilman Kotiseutuliitolta saamaamme avustusta talo luultavasti olisi saanut jäädä oman onnensa nojaan, mutta nyt näyttää siltä, että uusi henki on heräämässä meidänkin kylään.

Kovasti on ollut innostusta ja myötähenkisyyttä kyläläisten keskuudessa ja Virtain kaupungin päättäjätkin ovat meidät vakavasti ottaneet projektimme osalta.
Suunnittelemamme talon kunnostus kestää viisi vuotta ja teemme kunnostuksen osakokonaisuuksina saamiemme avustusten mukaan.

Tämä kolmas vuosi 2006 sisältää:
-Hirsiseinien ja lahovauriokorjausten jäljelle jääneet työt.
-Ulkovuorin uusinnan/teon.
-Ulkoikkunanpuitteiden korjaus/uusinta. Karmirakenteiden lahokorjaukset.
-Ulkoseinien maalaustyöt.
-Sähköasennukset.


Varsinaisiin rakennustöihin pääsimme käsiksi 2004 elokuun aikana ja olemme toteuttaneet 1. ja 2. -vaiheen ja paljon muuta mitä mitä kunnostuksen aikana on tullut esille .

Talon käyttökustannuksien rahoitus on edelleenkin se suurin haaste jatkossa, mutta ideoimalla ja kovalla työllä olemme varmoja, että saamme tiloille käyttöä ja sitä kautta nuo kulutkin saamme katettua.

Suurena apuna on ollut kylämme aktiivinen kyläyhdistys, joka tukee hankettamme sataprosenttisesti ja on mukana "uuden" kylätalon synnyttämisessä.

Syksyllä 2004 alkoi näytelmäpiiri ja muita harrastuspiirejä, joista osa tulee kyläyhdistyksen kautta.

Innostus kasvaa joukossamme mitä pidemmälle päästään.

Jäsenet kokevat talon jo kovasti omanaan ja suunnittelevat aktiivisesti sen käyttöä.

Kiitos kannustuksesta ja tuesta Hämeen Nuorisoseurain Liitolle ja Kotiseutuliitolle, ilman näitten tahojen tukea talo olisi varmaan pikkuhiljaa lahonnut ja unohtunut ja kylämme yhteistoiminta kuihtunut kuihtumistaan.


 

                      Korjaussuunnitelman jakauma viidelle vuodelle

 Kyseessä on alustava korjaussuunnitelma , joka pohjautuu seuran omiin tarpeisiin ja laskelmiin, Rakennusmestari Veikko Lehtolan (Poko) tekemään kustannusarviolaskelmaan ja neuvotteluihin arkkitehti(Safa) Anneli Vehkaniemen kanssa

1.Vuosi         
-Suunnittelu ja valvonta. Sisältää pääosan kohteen suunnittelusta.
-WC.t (1 inva/miesten ja 1 naisten)  ja keittiön remontointi vaatimuksia
vastaaviksi.
-Lisälämmöneristys yläpohjaan. Sisäikkunoiden kunnostus. Ulko-ovien kunnostus
uusinta.
-Vesijohto(liittymä olemassa). Lämminvesivaraaja ja viemäröinti.
-Sähköasennukset.

2.Vuosi         
-Suunnittelu ja valvonta.
-Keittiön korjaus loppuun.
-Lämmitysjärjestelmän uusinta. Tällä hetkellä päälämmitysjärjestelmänä
puukamiinat.
-Salin ja eteisen lattioiden korjaus. Lattiat aukaistava, korjattava kantavien rakenteiden lahovauriot ja tehtävä lisälämmöneristys.
-Sähköasennukset.

3.Vuosi        
-Suunnittelu ja valvonta.
-Hirsiseinien kengittäminen ja muut julkisivun lahovauriokorjaukset.
-Ulkovuorin uusinta.
-Ulkoikkunanpuitteiden korjaus/uusinta. Karmirakenteiden lahokorjaukset.
-Ulkoseinien maalaustyöt.

4.Vuosi        
-Suunnittelu ja valvonta.
-Maanvaraisten perustusten lopullinen korjaus.
-Routasuojaus ja salaojatyöt.
-Pihan pintatyöt.
-Ulkorakennuksen korjaus ja muutos ulkovarastoksi.
-Ulkoikkunanpuitteiden lopulliset maalaustyöt.

5.Vuosi        
-Suunnittelu ja valvonta.
-Katon kunnostus ja maalaus.
-Hormien kunnostus.
-Sisääntuloportaat, katos ja invaluiska .
-IV-työt.


Laatinut: Pj. Juha Kallio