Virtain kylät:
Härköskylä | Jäähdyspohja | Killinkoski | Koro | Kotala | Kurjenkylä | Liedenpohja | Ohtola | Vaskivesi | Vaskuu | Äijänneva

Ajankohtaista

Etusivu
Esittely
Ajankohtaista
Tapahtumat
Kyläyhdistys
Palvelut
Yhteystiedot
Yritykset
Historia

Virtain kylien
yhteinen
tonttipörssi

Ylä-Pirkanmaan
seutukunta

Yrityshakemisto

I.K.Inha muistomerkkitoimi-
kunta


Tukijoitamme



                                                                                 4.3.2010

Keijujen Tuulihattupöytä
on katettu omaan kylään

Jäähdyspohjassa kohta kolme vuosikymmentä asuneen runoilija Maija Myllykankaan kolmas runokirja julkistettiin Virroilla maaliskuun alussa. Tuulihattupöytä on kokoelma metsäntuoksuisia, tuulenkeveitä ja vedenkirkkaita rakkausrunoja. Sen on kustantanut Tampereen yliopiston Virtain kulttuurintutkimusasema.

”Halusin kirjoittaa rakkaudesta olematta siirappisen sentimentaalinen tai pölyisen pateettinen. Kun Nokkahuilupuu-kokoelmassani puhui erakkomajan runoilija, on majaan nyt saapunut kumppani, jonka kanssa jakaa luontokokemus. Runoilija on luonnon osa myös rakastuessaan – ja kun runoilija rakastuu, pilvetkin rakastuvat”, kuvailee Myllykangas.

Runokirjan päähenkilöitä ovat Velhonmäen valtiatar ja Haaposaaren herttua sekä sekarotuinen silkkikorvainen koira, jolla on vienankarjalainen nimi, Okku. ”Lyriikka on lyriikkaa, mutta kyllä kyläläiset varmasti tunnistavat runoista Velhonmäen, Majajärven, Ronavuoren, Haaposaaren, Papinlahden, Saviselän...”

Maija sanoo olevansa ylpeä siitä, että on päässyt edes ehdolle Jäähdyskylän kansallisrunoilijaksi. Kunnon poeetan lailla hän ylistää kyläänsä ja kieltään. ”Tämä kylä on runoilijalle paras mahdollinen: korpea ja kulttuurimaisemaa, ihmisiä ja hiljaisuutta. Ja tämä suomen kieli se vasta ihmeellinen onkin. Hullaantumiseni kolmiosaisiin yhdyssanoihin sekä alku- ja sisäsointuihin vain lisääntyy iän myötä.”

Runoilija halusi kirjoittaa yhdestä maailman vanhimmasta ilmiöstä, rakastumisesta, niin kuin se olisi ihan äskettein keksitty juttu. Runoilla hän ryhtyi parantamaan myös kroonista selkäkipuaan.

”Kolme vuotta sitten jouduin jäämään sairauslomalle selkävammani takia. Silloin luulin, että minun loruni on nyt kirjoitettu. Mutta sairastuttuani minusta tulikin rohkeampi ja rupesin näkemään kirkkaammin. Aikaa siinä totta vie meni, ennen kuin oppi ymmärtämään elämän hienouden juuri hitaudessa ja yksinkertaisuudessa. Onkohan ihminen niin kovapäinen, ettei se osaa pysähtyä, ennen kuin siltä katkaistaan selkä?”

”Rakkaus ei kuulu vain nuorille, terveille, menestyneille kaupunkilaisille. Ihminen voi rakastaa myös sivukylällä, keski-iässä ja huonoselkäisenä. Halusin istahtaa rakastettuni kanssa keijujen tuulihattupöytään katsomaan kevätjuhlien ohjelmaa; nämä runot ovat hengen voitto kivun yli. En minä tätä sen takia sano, että saisin jotakin tasoitusta – runojen on pärjättävä maailmalla yksin, ilman selittäjää – vaan siksi, että joku saisi lohdutusta, voimaa. Elämää on, kuolemaan asti.”

Tuulihattupöydässä rakastetaan kutomalla villasukkia, lämmittämällä kakluuneita, säilömällä sieniä ja marjoja – ja istumalla paljon verannalla tutkailemassa maata, vettä ja taivasta. Runon voi ottaa mukaan kylätielle anorakintaskuun tai kirjoittaa sen lämpimikseen termospulloon. ”Toivon että hidas iloni, hetken tallentaminen ikuisuudeksi, välittyy lukijalle.”

Maija kertoo olevansa äärettömän onnellinen siitä, että elämä on järjestänyt tekniikkaa pelkäävälle hum.kand.-äidille apua hyvinkin likeltä. ”Viime vuonna ilmestyneen Äitisemme Vuokkiniemi -kirjan tekemisessä auttoivat molemmat poikani, Jäähdyspohjan ala-asteen kasvatteja kumpainenkin. Kulttuurihistorian maisteri Mikko Lehtinen Helsingistä teki taiton. Kuvat käsitteli ja kauniin kannen suunnitteli Tampereella asuva diplomi-insinööri Pekka Lehtinen. Nyt Mikko taittoi Tuulihattupöydän, kuten aikanaan Nokkahuilupuunkin.”

Tuulihattupöydän kannen kevyt grafiikka on kotoisin tamperelaisen kuvataiteilija Tuuni Turulan pajasta, siitä samasta, mistä ovat maailmalle lentäneet myös Nokkahuilupuun kansi sekä Nurmikuukusen laulujen kuvitus.

”Tämän runokirjan on kustantanut Tampereen yliopiston Virtain kulttuurintutkimusasema, pikkuinen fiini filiaalimme korven komerossa. Katsokaa ympärillenne: isotkin kustantamot sirpaloituvat, turpoavat tai kaatuvat. Meidän pieni kirjallinen salonkimme tekee kunnianhimoista käsityötä, kulkee omaa pientä polkuaan kirkkain otsin.”

Virtain Jäähdyspohjassa asuva Maija Myllykangas, 53, on työskennellyt toimittajana yli neljännesvuosisadan. Hän on aiemmin julkaissut runokirjat Vienansineä (1997) ja Nokkahuilupuu (2007) sekä vienankarjalaisen matkakirjan Äitisemme Vuokkiniemi (2009). Lastenrunokirja ja cd-levy Nurmikuukusen lauluja ilmestyi vuonna 2007 yhdessä kuvataiteilija Tuuni Turulan ja kansanmusiikkiyhtye Tallarin kanssa. Nurmikuukusen satuhahmo keikkailee yhä Tallarin mukana eri puolilla Suomea.

Nokkahuilupuu sai huhtikuussa 2008 Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinnon. ”Nokkahuilupuu on virkistävin tuorein kuvin luontoa havainnoiva ja ehjä kokonaisuus”, todettiin perusteluissa. Vienansineä-kokoelman runoja luettiin kymmenen päivän ajan Yle Radio 1:ssä Päivän mietelauseina kesällä 2003, jolloin runot oli valinnut toimittaja Juha Virkkunen.

- - - - -


Kuva: Markku Nieminen/ Juminkeko

Myllykangas, Maija: Tuulihattupöytä. Runoja rakkaudesta. Nid. 122 s. Tampereen yliopiston Virtain kulttuurintutkimusasema 2010. Hinta 15 euroa. ISBN 978-951-44-8008-9.

Maija Myllykankaan kirjoja Tuulihattupöytä, Nokkahuilupuu ja Äitisemme Vuokkiniemi voi tilata kustantajalta osoitteista:

Tampereen yliopiston Virtain kulttuurintutkimusasema
Palolammintie 361
34800 Virrat
puh. 03 4851952
virtain.kulttuurintutkimusasema(at)uta.fi
www.uta.fi/laitokset/virrat

Tiedekirjakauppa TAJU
PL 617, 33014 Tampereen yliopisto
Puh. 03 3551 6055
taju(at)uta.fi
http://granum.uta.fi

 


Copyright © 2008 Jäähdyspohjan kyläyhdistys ry.