Tervetuloa

 

Muista lähettää mittarilukema

Jäähdyspohjan vesiosuuskunta  perustettiin  17.02.1993 veden jakelua                    varten  kyläkunnan  vesihuollon  järjestämiseksi.

Vuoden 2021 lopussa liittymien määrä oli 210 kpl ja verkostoa yhteensä 73 kilometriä.

Vesiosuuskunnan internetsivut palvelevat kuluttajaa.
Sivuilla on tärkeitä tietoja  talousvedestä ja vesiosuuskunnan toiminnasta.
Esimerkiksi talonrakentaja löytää jatkossa sivuilta välttämätöntä tietoa mm. vesiliittymäsopimuksista tai vesimittarin sijoittamisesta.
Etusivulle päivitetään tietoa niin vesikatkoksista kuin muistakin tärkeistä uutisista.

 


 

3.1.2022
Jäähdyspohjan valokuituhanke sai myönteisen rahoituspäätöksen !

Uuden vuoden kunniaksi meillä on hyviä uutisia kerrottavana Jäähdyspohjan valokuituhankkeesta. Hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Pirkanmaan ELY-keskukselta. Lue lisää


 

Cinian infotilaisuus Virroilla 12.6.2021
Valokuitua Jäähdyspohjaan ja Äijännevalle

 

Järjestimme aiheesta infotilaisuuden sunnuntaina 27.9. klo 13.00 kylätalo Jukolassa. Lisätietoja Jäähdyspohjan hankkeesta Juvakan Arilta, Haaviston Hanna-Liisalta tai Tanhuan Heidiltä. Lue lisää

Kuitusopimus(pdf)   Liittymäehdot(pdf)

Sopimuspaperin voit lähettää postilla, voit jättää sen Vesiosuuskunnan postilaatikkoon Kylätalo-Jukolan seinällä tai skannata täytetyn paperin ja lähettää sen Ari Juvakalle tai Hanna-Liisa Haavistolle sähköpostilla.


Jäähdyspohjan valokuituhankkeen julkinen
kuuleminen 23.6.-24.7.2021 (PDF)

Kuulemisella kartoitetaan hankealueelle mahdollisesti suunnitteilla olevia, markkinaehtoisesti
rakennettavia, vastaavia samaan luokkaan kuuluvia infrastruktuurihankkeita, jotka suunnitellaan
toteutettaviksi kolmen vuoden kuluessa avoimesta kuulemisesta lähtien.
Kuuleminen on vireillä kaksi viikkoa tämän ilmoituksen julkaisupäivästä.